Pikselitaide muistuttaa kotimaisen peliteollisuuden alkuajoista

2 min 25.11.2022 YLE Uutisluokka

Suomen pelimuseon Pixeled Years -näyttely Tampereella esittelee demoskene-alakulttuurin ympärille syntynyttä taidetta. Demoskene oli pioneeritoimintaa, jonka merkitys kotimaisen peliteollisuuden synnylle on ollut suuri.

Maailma mullistui, kun Commodore 64 ilmestyi 1980-luvun alkupuolella. Se oli ensimmäinen kotitietokone, jolla pystyi pelaamisen ohessa tekemään myös digitaalista taidetta. 

Vaikutteita alkuaikojen pikseligrafiikkaan haettiin pitkälti silloisen populaarikulttuurin ajankohtaisista ilmiöistä: sarjakuvista, skeittaamisesta, graffiteista, metallimusiikista ja nimenomaan poikien maailmasta. 

– Käytännössä kaikkien 1990-luvun alkupuolen kotimaisten pelitalojen perustajien keskuudesta löytyy vankkaa demoskene-kokemusta ja ihmisiä, jotka ovat edelleen jatkaneet demoskenen parissa. Sanoisin, että ilman demoskeneä kotimainen peliteollisuus ei olisi sitä mitä se tällä hetkellä on, näyttelyn kuraattori Tommi Musturi toteaa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet