Pojat reagoivat valeuutisiin eri tavoin kuin tytöt – nuoret uskovat tunnistavansa valeuutiset

2 min 26.4.2023 YLE Uutisluokka

Tutkimus selvitti 15–19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien eroja valeuutisiin suhtautumisessa. Vain hyvin pieni osa kaikista vastaajista tunnusti levittävänsä valeuutisia.

Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin sukupuolten välisiä eroja valeuutisten ja sivustojen käsittelyssä. Jyväskylän yliopiston toteuttamaan tutkimukseen haastateltiin 600:aa 15–19-vuotiasta.

Sukupuolten välillä oli selkeä ero siinä, kuinka vastaajat reagoivat tunnistettuun valeuutiseen tai ilmiantoivat trollaamista.

Tytöt poistuvat poikia herkemmin valeuutissivuilta, he myös kertovat keskustelevansa niistä muiden kanssa. Pojat sen sijaan saattavat viipyä nettiympäristöissä, vaikka havaitsevat niissä trollausta, eivätkä kerro hakevansa apua uutisten arviointiin yhtä usein kuin tytöt.

Kaikkiaan 90 prosenttia Jyväskylän yliopiston tutkimuksen vastaajista luotti omiin kykyihinsä huomata valeuutisen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet