Poliisi haluaa riveihinsä maahanmuuttajataustaisia – Berivan Suleiman treenaa kehoa ja kielitaitoa

2 min 8.11.2022 YLE Uutisluokka

Maahanmuuttajataustaisten tie poliisikoulutukseen tyssää yleensä riittämättömään suomen kielitaitoon. Myös perheen ennakkoluulot poliiseista vaikuttavat nuoriin. Haasteista huolimatta helsinkiläinen Berivan Suleiman tahtoo poliisiksi.

Kuusi vuotta sitten Suomeen muuttanut Suleiman on tehnyt viime vuodet töitä unelmansa eteen: opetellut uimaan, hankkinut ajokortin, opiskelee päivittäin suomen kieltä ja herää aamuneljältä käydäkseen salilla.

Entisessä kotimaassaan Syyriassa hänestä ei olisi voinut koskaan tulla poliisia, koska hän on nainen ja kuuluu kurdivähemmistöön. Suleiman toivoo, että poliisina hän voisi olla linkki maahanmuuttajanaisiin esimerkiksi perheväkivallan tilanteissa.

– Haluan auttaa ihmisiä. Haluan näyttää, että naiset ovat vahvoja, Suleiman sanoo suomeksi.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet