Pullonpalautukseen tungetut esineet aiheuttavat päänvaivaa kaupoissa

2 min 12.10.2022 YLE Uutisluokka

Pullonpalautusautomaateista on löytynyt muun muassa kiikarikiväärin tähtäin, mätiä omenoita, likaiset kalsarit, sahanpurua ja leivänpaahdin.

Palautuskoneiden kannessa kerrotaan tekstillä ja kuvilla, että sinne saa laittaa vain muovipulloja ja tölkkejä. Vahinkoja voi sattua, vaikka kotona lajittelu olisikin tarkkaa.

K-Citymarket Keljon myyjä Tero Hongell kertoo, että myymälän pullonpalautuskoneesta on löytynyt kaikkea lasten leluista aikuisten leluihin.

– Silmälasit ovat kestosuosikki, lisäksi on ollut työkaluja, vaatteita ja kaikenlaista roskaa. Paljon tulee myös säilyke- ja lasipurkkeja, joille olisi kaupan pihassa oma keräyspiste, sanoo Hongell.

Eniten koneen kitaan päätyy lasipulloja, jotka menevät pyörityksessä rikki.

Lasinsirujen siivoaminen ja laitteen ylimääräinen puhdistus aiheuttavat lisätyötä kaupan henkilökunnalle.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet