Puolueet esittivät ratkaisuja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi

3 min 16.10.2018 YLE Uutisluokka

Eduskuntapuolueet ovat esitelleet ehdotuksensa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ratkaisuja oli puolueilta kysynyt nuorisoalan kattojärjestö Allianssi. Valtaosa puolueista kannattaa varhaiskasvatuksen laajentamista kahteen vuoteen. Oppivelvollisuutta pidentäisivät muun muassa Keskusta Sdp ja Vihreät. Kokoomus tekisi neuvolapalveluista helpommin saatavia.


Syrjäytymiseen erikoistuneen Me-säätiön mukaan Suomessa on 66 000 koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevaa 15–29-vuotiasta nuorta.


Opintojen keskeyttämisellä ja syrjäytymisellä on vahva tilastollinen yhteys toisiinsa. Suurin osa puolueista pidentäisi oppivelvollisuutta vähintään vuodella, tai koskemaan koko toisen asteen opintoja. Osa puoleista tekisi toisen asteen opinnoista maksutonta nuorelle.


Elämänhallintaan ja tulevaisuuden suunnitteluun esitettiin ratkaisuksi mm. kutsuntojen laajentamista koko ikäluokalle. Tapahtuma keräisi nuoret yhteen ja pyrkisi kartoittamaan elämäntilannetta ja tulevaisuutta.


Muita konkreettisia puolueiden ehdotuksia olivat harrastustakuu, eli jokaiselle nuorelle mahdollisuus harrastaa jotain ilmaiseksi, maksuton ja laajempi varhaiskasvatusoikeus sekä pikavippien mainonnan kieltäminen.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet