Puolustusvoimat haluaa kohentaa varusmiesten kuntoa uudenlaisilla sovelluksilla

2 min 13.11.2015 YLE Uutisluokka

Puolustusvoimat haluaa uudistaa varusmieskoulutustaan nuorten it-alan osaajien kanssa. Nuorilta toivotaan digitaalisia sovelluksia muun muassa maastossa tarvittaviin paikantamispalveluihin, kutsuntoihin ja varusmiesten terveydentilan seurantaan.

Pilvipalvelut viittaavat verkon palveluihin, jotka tuotetaan datakeskuksissa ja joita käytetään internetin yli. Esimerkiksi musiikki, valokuvat tai terveystiedot on tallennettu silloin oman tietokoneen tai muistikortin sijaan verkkopalveluun, jota pääsee käyttämään aina silloin kuin internetiäkin.

Jo 2000-luvun alussa uutisoitiin varusmiesten kunnon heikentymisestä. Tänä vuonna kerrottiin, että varusmiespalveluksen aloittavien miesten kestävyyskunto on huonoin 40 vuoteen.  Kestävyysjuoksutestistä huonosti selviytyvien määrä on kasvanut lähes koko ajan 2000-luvulla. Viime vuonna lähes joka neljäs alokas läpäisi testin huonosti eli juoksi vähemmän kuin 2200 metriä. Puolustusvoimissa on oltu koulujen tapaan huolissaan lasten ja nuorten liikkumattomuudesta. Puolustusvoimat on aiemmin koettanut reagoida tilanteeseen esimerkiksi MarsMars-sovelluksella. Sovelluksen ideana on tarjota kolmen kuukauden yksilöllinen kuntoiluohjelma ennen palvelukseen astumista. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet