Raaka-ainekulut nostavat hampurilaisten hintoja – kipuraja aterian hinnassa on 10-20 euron välissä

2 min 13.1.2023 YLE Uutisluokka

Pikaruoan hinta on kääntynyt selvään nousuun kohonneiden kustannusten vuoksi. Asiakkaille näkyvä hinnankorotus johtuu tavarantoimittajien ja tukkujen nostamista hinnoista. Yksittäisen hampurilaisen hintaan on tullut paikoin jopa 20 prosentin korotus vuoden takaiseen verrattuna.

Lahdessa Ella Maria Hutri, Taika Lehtikangas ja Matias Mäki-Leppilampi ovat kokoontuneet aterialle Holman McDonald’siin. He syövät pikaruokaa kerran kaksi kuukaudessa.

– Sanoisin, että kymmenen euroa yhdestä ateriasta pystyn vielä maksamaan. Opiskelijana, jos hinnat nousevat, löydän muutakin syötävää, Ella Maria Hutri sanoo.

Kolmikon valitsemassa ravintolassa kerroshampurilaisen hinta on yksikseen 5,45 euroa. Ateria maksaa 8,95 euroa ja siihen kuuluu hampurilaisen lisäksi ranskalaisannos sekä 0,4 litran juoma.

Outi Laitila kertoo aterioivansa muutaman kerran vuodessa perheensä kanssa pikaruokapaikoissa. Toistaiseksi ulkona syöminen on mahdollista, vaikka hinta hieman nousisi.

– Vielä ei olla siinä kohtaa. Voimme syödä ulkona, kun huvittaa. Jos koko perheen ruoka rupeaa olemaan 50 euroa, silloin se vaikuttaa, Laitila arvelee.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet