Retkiratsiat haluavat palauttaa järjestyksen kansallispuistoihin

2 min 10.9.2019 YLE Uutisluokka

Kävijämäärät ovat kasvaneet tuntuvasti Suomen kansallispuistoissa ja samalla ajattelematon käytös on lisääntynyt.

Metsähallitus haluaa suitsia Suomen kansallispuistoissa tapahtuvaa häiritsevää käyttäytymistä tarkastuspartioiden avulla. Partiot ovat raportoineet esimerkiksi luvattomista nuotioista, vapaana juoksevia koirista, roskaamisesta ja yöaikaan tapahtuvasta metelöinnistä.

Metsähallituksella on yhteensä 40 kansallispuistoa. Niiden vuosittainen kävijämäärä on kasvanut kymmenessä vuodessa vajaasta kahdesta miljoonasta yli kolmeen miljoonaan henkilöön.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet