Rikkaiden tulot kasvavat verotuksen tuella

2 min 5.11.2019 YLE Uutisluokka

Suomeen on syntynyt tuhansien rikkaiden joukko, jonka tulokehitys on erkaantunut muista. Kaikkein rikkaimmat elävät pitkälti pääomatulojen varassa. 

Kyse on Suomen rikkaista, joita on noin 50 000. Tästä joukosta erottuu noin 5 000 superrikkaan joukko, jonka tulokehitys on julkisten tietojen mukaan lähtenyt omille poluilleen. He elävät pitkälti pääomatuloilla.

Taloustieteen professori Matti Tuomala pitää suomalaisen verotuksen suurimpana epäkohta sitä, että keskimääräistä verotaakkaa voidaan alentaa siirtämällä tuloja verotettaviksi pääomatuloina.

Suomen yrittäjien pääekonomistin Mika Kuismasen mukaan verotuksen ongelmana ei nyt ole, että pienen ryhmän takia verotuksen painopisteitä muutetaan. Repeämän taustalla on Kuismasen mukaan yleisempi talouden kehitys niin Suomessa kuin maailmalla.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet