RIKO-pilottihanke on auttanut jo parikymmentä nuorta kaidalle tielle Rovaniemellä

2 min 15.12.2022 YLE Uutisluokka

Monella hankkeeseen osallistuneella nuorella on takanaan jo usean vuoden rikoskierre. Kaksi vuotta pyörineen pilotin tavoitteena on ollut nuorten uusintarikollisuuden vähentäminen. Mukana hankkeessa on ollut nuoria Rovaniemen lisäksi myös Oulusta, Turusta ja Vantaalta.

RIKO:n hankekoordinaattori Suvi Wanswetin mukaan iso osa hankkeen nuorista on yhden tai useamman rikoksen tehneitä, yli 13-vuotiaita nuoria. Suurin osa heistä on ohjautunut pilottiin joko lastensuojelun, rikosseuraamuslaitoksen tai poliisin kautta. 

Hankkeeseen osallistuneet nuoret ovat päässeet purkamaan tuntojaan muun muassa Lapin yliopistolla järjestetyssä graffittityöpajassa sekä studiossa rap-kappaleita kirjoittaessa ja äänittäessä. Ajatuksena on kuunnella nuorta rikoksesta erillään.

– Nuoret on tosi usein kaltoin kohdeltuja, esimerkiksi perheessä on voinut olla väkivaltaa ja he ovat voineet olla lastensuojelun asiakkaina jo pitkän aikaan, Wanswet sanoo.

Tulokset Rovaniemellä ovat olleet hyviä. Suurin osa hankkeeseen osallistuneista lappilaisnuorista on joko lopettanut rikokset kokonaan, tai ainakin vähentänyt niitä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet