Roikutko tuntikausia somessa? Asiantuntija listaa kolme vinkkiä ruutuajan vähentämiseen

2 min 7.3.2023 YLE Uutisluokka

Some tuo paljon hyvää ja mahdollisuuksia nykyihmisten arkeen, mutta sen käyttö voi muodostua myös ongelmalliseksi ja sillä voi olla riippuvuuden kaltaisia piirteitä. Ongelmallinen käyttö tarkoittaa sitä, kun somen selailu haittaa arjen toimintoja, kuten opiskelua tai töissä käymistä. Keskustelua ja tutkimusta aiheesta halutaan lisää Suomessa.

Katja Mankinen huomasi korona-aikana, että someen alkoi vierähtää yhä enemmän aikaa ja se vei voimia sekä keskittymistä muilta elämän tärkeiltä asioilta.

Hän päätti lähteä Sosped-säätiön neljän päivän mittaiselle digipaastoleirille, missä älylaitteet jätettiin päivän ajaksi talteen ja iltaisin selailuun annettiin aikaa vain 45 minuuttia.

– En millään ehtinyt selata kaikkia sosiaalisia medioita läpi siinä ajassa. Se sai pohtimaan, että haluanko somen vievän minulta niin paljon aikaa ja mikä toisaalta olisi sopiva määrä aikaa antaa sille.

Videolla Katja Mankinen listaa kolme keinoa, joista voi olla apua ruutuajan vähentämisessä.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet