Ruanda kielsi käytettyjen vaatteiden tuonnin – nyt maan tekstiiliala kasvaa

2 min 31.3.2023 YLE Uutisluokka

Ruandan tekstiiliala kasvaa kovaa vauhtia. Monella ruandalaisella ei kuitenkaan ole varaa ostaa paikallisesti valmistettua muotia.

Itä-Afrikassa sijaitseva noin 13 miljoonan asukkaan Ruanda on viime vuosina panostanut oman tekstiilialansa kehittämiseen. 

Useat Itä-Afrikan maat suunnittelivat tuontikieltoa länsimaista peräisin oleville käytetyille vaatteille, mutta Yhdysvaltain hallinnon uhkaus nostaa tullimaksuja sai monet perääntymään.

Ruanda pysyi ainoana päätöksessään ja asetti kiellon voimaan vuonna 2016.

Päätöksellä on ollut piristävä vaikutus maan omaan tekstiiliteollisuuteen, josta esimerkkeinä ovat Moses Turahirwan Moshions ja Joselyne Umutoniwasen Rwanda Clothing.

Kehityksestä huolimatta monella ruandalaisella ei ole varaa ostaa paikallisesti valmistettua muotia. Ruandan bruttokansantuote asukasta kohden oli vuonna 2021 noin 764 euroa. Esimerkiksi Moshionsin kauluspaitojen hinnat alkavat 175 eurosta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet