Runsas marjasato veti suomalaiset metsään

2 min 7.10.2020 YLE Uutisluokka

Kaikki metsämarjat ovat saaneet hyvän sadon, hilla jopa poikkeuksellisen runsaan.  Korona-aikana marjasato on innostanut suomalaiset joukolla liikkeelle. 

Tänä syksynä hillasta saatiin paras sato vuosikymmeniin. Myös vadelmia ja mustikkaa tuli runsaasti. Parhaillaan kerättävän puolukan satokin näyttäisi nousevan hyvälle tasolle.

– Suomalaisten marjastusinnostus suorastaan räjähti. Todella moni sellainen, joka ei ollut aiemmin marjastanut, innostui keräämään ensin kotitarpeiksi ja sitten vielä myyntiinkin, sanoo Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.

Marjanpoiminnan ja säilönnän suuri suosio on näkynyt myös marjapoimureiden, säilöntärasioiden ja kylmälaitteiden myynniin kasvuna.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet