Ruotsin poliisi: Kouluisku oli rasistinen viharikos

2 min 26.10.2015 YLE Uutisluokka
Ruotsin poliisin mukaan Trollhättanin torstainen kouluisku oli rasistinen viharikos. Poliisi kertoo, että kouluun hyökännyt mies toimi yksin ja valitsi kohteikseen tummaihoisia. Tekijä oli jättänyt jälkeensä kirjeen, josta käyvät ilmi teon motiivi ja suunnitelmallisuus. 

Trollhättanissa peruskouluun hyökännyt 21-vuotias mies oli osoittanut sosiaalisessa mediassa kiinnostusta äärioikeistolaisiin mielipiteisiin. Poliisi on vakuuttunut siitä, että teon taustalla oli rasistinen viharikosmotiivi. 


- Voimme todeta silminnäkijäkertomusten perusteella, että hän valitsi uhrinsa etnisyyden perusteella, poliisikomentaja Niclas Hallgren sanoo yleisradioyhtiö SVT:ssä.


Poliisin mukaan viharikosmotiivia tukevat myös epäillyn tekijän kotona tehdyt löydöt, tekijän pukeutuminen hyökkäyksen aikana ja hänen toimintansa. Poliisi ei kuitenkaan paljasta, mitä löytöjä miehen kotona on tehty. Kaikki miehen uhrit olivat ulkomaalaistaustaisia. Koulu sijaitsee Kronogårdenin alueella, jossa asuu paljon maahanmuuttajia.


Mies tappoi oppilaan ja kouluavustajan sekä haavoitti toista oppilasta ja opettajaa vakavasti Kronan-peruskoulussa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet