Saksa kokeili yhdeksän euron kuukausilippua juniin kesän ajan

2 min 3.9.2022 YLE Uutisluokka

Saksan valtapuolue haluaa jatkaa huippusuosittua tukilippua. Yhdeksän euron sijaan uudeksi kiinteäksi kuukausilipun hinnaksi puolue ehdottaa 49 euroa.

Elokuun lopussa päättyvä lippuale koski Saksassa pysyvästi asuvien lisäksi matkailijoita. Lippuale on ollut valtaisa myyntimenestys. Maanantaina liikenneyrittäjien edustaja kertoi, että lippuja on myyty yhteensä 52 miljoonaa.

Paikallisjunaan ehtinyt kaveriporukka jää seisomaan käytävälle. Kaikki istumapaikat ovat varattuja.

– Välillä junat ovat olleet katastrofaalisen täynnä. Välillä mahtuu vasta toisen tai kolmannen junan kyytiin, Frieda Kracht sanoo.

Kracht ylistää silti tukilipun tuomia mahdollisuuksia. Hän kertoo matkustaneensa tänä kesänä huomattavasti tavallista enemmän kotimaassaan yhdeksän euron lipun ansiosta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet