Sari rikkoi koronaeristystä ja valehteli kumppanilleen: "Seuraukset olivat hirveät"

2 min 15.4.2021 YLE Uutisluokka

Koronamääräysten terveydensuojelurikkomukset ovat lisääntyneet selvästi. Tänä vuonna poliisi on saanut jo yli kuusikymmentä asiaan liittyvää tutkintapyyntöä.


Parikymppinen Sari sai maaliskuussa koronatartunnan mökkibileistä ja hänet määrättiin eristykseen. Kaikki sujui aluksi hyvin, oireet lievenivät ja sitten ne häipyivät kokonaan. Kun oireet poistuivat, otti vallan tunne, että koronakin on nujerrettu.

Sari meni tapaamaan kesken terveysviranomaisen määräämän eristyksen seurustelukumppaniaan, jonka oli tuntenut vasta vähän aikaa. Uusi kumppani ei tiennyt tapaamisissa Sarin koronatartunnasta, ja että hän oli eristyksessä.

– Seuraukset olivat hirveät. Minulle soitettiin jälleen tartuntautikeskuksesta, minkä jälkeen se vasta kolahti. Tälle henkilölle piti sanoa rehellisesti, että minulla on korona. Hänellä se oli sitten myös tarttunut.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet