Satunnaiset kohtaamiset voivat piristää – vieraan kanssa keskustelemalla voi oppia myös itsestään

2 min 22.12.2023 YLE Uutisluokka

Suomalaisia pidetään usein tuppisuina, jotka eivät paljoa vieraille ihmisille höpöttele. Omiin oloihin vetäytyminen on harmillista, sillä tutkimusten mukaan satunnaiset kohtaamiset piristävät ihmistä. Keskustelusta vieraan ihmisen kanssa voi oppia uusia asioita myös itsestään.

Amerikkalaisen psykologin Zick Rubinin mukaan satunnaisessa keskustelussa ihminen voi olla avoimempi ja rehellisempi myös itselleen kuin ollessaan tuttujen kanssa tekemisissä. 

Tuntemattomien kanssa keskustellessa kummallakaan osapuolella ei ole käsitystä toistensa menneisyydestä, ja ilman tätä ennakko-odotusten painolastia vieraat voivat alkaa keskustelun ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Monesti vierasta keskustelukumppania ei enää kohtaa uudestaan. Keskustelunhan on joka tapauksessa määrä päättyä sinä hetkenä kun juna saapuu asemalle. Kun kumpikaan ei myöhemmin joudu vastaamaan sanoistaan, ihminen voi sanoa rehellisen mielipiteensä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet