Sinna Talvensola haluaa kilpailemisen ohella edistää naisten ja tyttöjen näkyvyyttä frisbeegolfissa

2 min 21.10.2022 YLE Uutisluokka

Joulukuussa 18 vuotta täyttävä jyväskyläläinen Sinna Talvensola on harrastanut frisbeegolfia kymmenkunta vuotta. Kilpailemisen hän aloitti vuonna 2015.

Talvensolan mukaan edelleen tapahtuu esimerkiksi niin, että väheksytään sitä, että naiset saattavat heittää isompia kisatuloksia kuin miehet. Hän kertoo kuulleensa, että jollekin tytölle on sanottu ikävästi tyyliin, että mitäs tänne tulet, että tämä on meidän poikien laji.

Talvensolan mukaan tytöt harrastavat ja kisaavat lajissa yhä enemmän. Hänen mukaansa muutos lähtee siitä, että tyttöihin kohdistuvat epäkohdat tulevat esiin.

– Tuomalla epäkohdat esiin saadaan aikaan muutosta. Tyttöjä ei kiinnosta tulla frisbeegolfin pariin, jos laji on leimattu ainoastaan poikien ja miesten lajiksi.

Kilpailemisen ohella hän pyrkii edistämään myös naisten ja tyttöjen frisbeegolfin näkyvyyttä lisäksi somekanavillaan. Hänen Instagram-tilinsä on nimeltään @tytotkin_fribaa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet