Suomalaiset vähensivät kuluttamistaan korona-aikana

28.5.2020 / YLE UUTISLUOKKA

Kuluttajat ovat varovaisia ja esimerkiksi Isoja hankintoja on lykätty. Moni on ryhtynyt suosimaan lähiyrityksiä ja tekemään ruokaostoksia verkossa.

Apulaisprofessori Jenni Sipilän mukaan verkko-ostaminen tulee lisääntymään koronakriisin seurauksena, ja myös paikallisia palveluita on ryhdytty suosimaan aiempaa enemmän. Keskon pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan ruoan verkkokaupan myynti on parhaimmillaan kasvanut yli 800 prosenttia viikossa.

Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto. Vormiston mukaan asiakasmäärät vähentyivät selvästi parin kuukauden aikana, mutta ihmiset ovat ostaneet kerralla suurempia määriä. Vähiten myynti kasvoi kaupunkikeskustojen myymälöissä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä