Suomalaista huippusuosittua tekoälykurssia viedään maailmalle

2 min 3.5.2019 YLE Uutisluokka

Helsingin yliopiston maksuttomalla verkkokurssilla on jo 150 000 osallistujaa, joka on jopa kansainvälisesti suuri määrä. Nyt ainakin 15 maata haluaa saman kansantajuisen verkkokurssin omalla kielellään, ja YK:n opetusjärjestö Unesco toivoo kouluttavansa sillä huimaa vauhtia kehittyvää Afrikkaa.


Kurssin suosiota on siivittänyt se, että se on tarjolla verkossa maksuttomasti eikä se vaadi minkäänlaista teknologista tietopohjaa. Englanninkielisen version ansiosta puolet kurssilaisista on ulkomailta.

Tekoälyn ympärille on kertynyt pelottavia myyttejä, joita kurssin avulla yritetään nyt purkaa.

– Kun tekoälystä tietää enemmän, tulevaisuuden voi ottaa vastaan paljon luottavaisemmin, eikä tarvitse kantaa huolta siitä, että tekoäly ottaa vallan ja tuhoaa meidät kaikki, sanoo Kurhila.

Tekoälykurssia testattiin ennen julkaisua erilaisilla kohderyhmillä. Siitä riippumatta olivatko testattavat töissä vai työttömiä, miehiä vai naisia, nuoria vai vanhoja, tulos oli aina sama: ihmisiä kiinnosti tietää enemmän tekoälystä, koska he halusivat ymmärtää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet