Suomalaistutkijat matkaavat arktisen merijään sisään – tutkimuskohteena ovat vesihöyryjoet

3 min 16.5.2023 YLE Uutisluokka

Kansainvälinen tutkimusryhmä on menossa tutkimusaluksella arktisen merijään sisään. Se haluaa selvittää vesihöyryjokien salaisuuden. Mukana on tutkijoita Oulun yliopistosta ja Ilmatieteen laitokselta.

Lähes 40 tutkijan retkikunta lähti tutkimusmatkalle Huippuvuorilta. Tutkijoita kiinnostaa vesihöyryjokien vaikutusmekanismi merijäähän, pilvimuodostumiin ja Jäämeren lämpöenergiatasapainoon.

Vesihöyryjoet ovat etelästä pohjoiseen kulkeutuvia lämpimiä ja kosteita virtauksia. Nyt pyritään selvittämään, mistä vesihöyryjokien kosteus on peräisin ja kauanko kosteusvirta kestää.

Ilmakehässä voimistuvat vesihöyryjoet nopeuttavat arktisen merijään sulamista, mutta vain muutaman päivän kestävää ilmiötä on ollut vaikea tutkia. Paikalla Grönlannin koillispuolella pitää olla ennen kuin ilmiö alkaa, jotta tutkiminen onnistuu.

Keväisin aikaistuvalla jään sulamisella on puolestaan vaikutuksia säähän, sään ääri-ilmiöihin ja ilmastoon maailmanlaajuisesti. Sulamisen uskotaan olevan yhteydessä myös keväisten ääri-ilmiöiden lisääntymiseen Suomessa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet