Suomeen paluumuuttanut perheenäiti hämmästyi sitä, kuinka vaikeaa elämä on ilman pankkitunnuksia

4 min 16.9.2022 YLE Uutisluokka

Vuokra-asunto, päivähoito, kotivakuutus - monen arkisen asian hoitaminen mutkistuu, jos ei omista pankkitunnuksia. Ongelma koskee Tilastokeskuksen mukaan 450 000 yli 16-vuotiasta suomalaista.

Suomalaissyntyinen Ayla Urus pariisilaistui 11 vuotta sitten. Hän luuli palaavansa samaan maahan, mistä lähti, mutta törmäsikin digimuuriin.

– Olin ihan shokissa, kun tajusin, että Suomessa ei voi elää normaalia elämää ilman pankkitunnuksia.

Vuokra-asunto, päivähoito, vakuutukset - niihin kaikkiin Urus olisi tarvinnut vahvaa tunnistautumista. Sähköisen asioinnin sijaan Urus jonotti palvelupisteissä numerolappu kourassaan tai puhelimessa taustamusiikkia kuunnellen.

– Tunsin itseni toisen luokan kansalaiseksi, sanoo Urus.

Eikä hän ole kokemustensa kanssa yksin.

Urusille jumittaminen jonoissa oli väliaikaista mutta 450 000 yli 16-vuotiasta suomalaista elää sitä päivästä toiseen. Vain 83 prosenttia yli 16-vuotiaista on kirjautunut vahvaa tunnistautumista käyttäen verkkopalveluihin. Kolmen viikon odotuksen jälkeen Urus sai pankkitunnukset.

– Nyt minulla on kädessäni kultainen avain.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä