Suomen ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg puolusti demokratiaa henkensä uhalla

2 min 19.10.2022 YLE Uutisluokka

Suomen ensimmäisen presidentin tarina osoittaa, että demokratian puolustaminen oli sata vuotta sitten hengenvaarallista puuhaa.

Vuonna 1919 tuore eduskunta valitsi Kaarlo Juho Ståhlbergin presidentiksi äänin 143-50. Vastaehdokkaana oli tuolloin Carl Gustaf Emil Mannerheim, jota tukivat etenkin Kokoomus ja Ruotsalainen kansanpuolue.

Jos presidentti olisi valittu kansan äänillä, Ståhlberg tuskin olisi voittanut vaalia. Poliittisen historian emeritus professori Seppo Hentilän mukaan ujo ja vetäytyvä mies ei olisi suostunut edes ehdolle. Eduskunnassa Ståhlbergillä oli kuitenkin keskustan ja SDP:n vankka enemmistö takanaan.

Ståhlbergin valinta suututti laitaoikeistoa sekä erityisesti jääkäreitä. Ståhlberg oli pitänyt jääkäriliikettä maanpetoksellisena toimintana, eivätkä jääkärit olleet unohtaneet tätä.

– 32 jääkäriupseeria lähetti Ståhlbergille omilla nimillään allekirjoitetun kirjeen. Siinä he uhkasivat murhata tuoreen presidentin, jos tämä ei ymmärrä erota, Hentilä sanoo.

Oikeiston vihanpito Ståhlbergiä kohtaan jatkui 1930-luvulle, jolloin lapuanliikkeen lehdissä etsittiin hänelle murhaajaa.

– Avoimesti kyseltiin, mistä löytyy se uusi Eugen Schauman, joka tekisi tämän "isänmaallisen" teon.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet