Suomen hyönteisistä on julkaistu uusi opas ja sen mukaan hyönteiskato näkyy meilläkin. Erityisesti perinnemaisemien lajit häviävät, mutta toisaalta samaan aikaan löytyy myös uusia tulokkaita.
Suomessa arvioidaan olevan noin 24 000 hyönteislajia, ja koko maailmassa tällä hetkellä tunnettuja lajeja lähes miljoona. Tuntemattomia hyönteislajeja taas arvioidaan olevan vielä monia miljoonia lisää.
Hyönteiskantojen on arvioitu romahtaneen joidenkin tutkimusten mukaan 20–30 prosenttia viimeisten 50 vuoden aikana ja tahti näyttää vain kiihtyvän.
– Monet perinnebiotoopeilla elävät lajit ovat uhanalaisia. Avoimien paahdealueiden, suoalueiden, sekä vanhojen metsien lahopuista riippuvaiset lajit ovat erityisen ahtaalla, sanoo Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön erikoistutkija Kari Kaunisto.