Suomen kesälomia haluttaisiin siirtää kahdella viikolla turistien takia

3 min 1.9.2023 YLE Uutisluokka

Suomalaisten kiivain lomakausi päättyi koulujen alkaessa, mutta elokuussa Suomeen saapuvat perinteisesti keskieurooppalaiset matkailijat. Moni heistä yllättyy, kun osa matkailupalveluista on jo kiinni tai aukioloajat ovat suppeat.

Kun Eero Qvick tuli perheensä kanssa Suomeen lomalle elokuun lopulla, eivät asiat menneet ihan niin kuin piti.

Saksassa asuva Qvick olisi halunnut viedä 4- ja 1-vuotiaat lapsensa sekä saksalaisen vaimonsa Muumimaailmaan Naantaliin. Paikan päällä yllätys oli suuri: Muumimaailma oli jo laittanut ovensa kiinni tältä kesältä.

– Vähän harmittaa. Meni suunnitelmat uusiksi, Qvick sanoo matkailuautonsa luona Rastilan leirintäalueella Helsingissä.

Matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä edustavan Maran toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että kesälomien siirto pidentäisi matkailuyritysten kesäsesonkia parilla viikolla.

– Kotimaiset asiakkaat muodostavat matkailuyritysten asiakaspohjan, mutta ulkomaalaiset tuovat hyvän lisän, sanoo Lappi.

Matkailuala on jo pitkään toivonut, että Suomessa siirryttäisiin samanlaiseen lomarytmiin kuin Keski-Euroopassa. Se tarkoittaisi, että koulujen kesälomat alkaisivat juhannuksesta ja kestäisivät elokuun loppuun asti. Tällä hetkellä koulujen kesälomat ovat kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet