Jos etätyö jää pysyväksi, tilanteesta hyötyvät etenkin maaseudun suuret vapaa-ajan ja matkailun keskittymät.
Tuoreiden väestöennusteiden keskeiset trendit ovat Suomen väestön raju ikääntyminen, lasten, etenkin kouluikäisten määrän väheneminen 2020-luvulla ja vieraskielisten tai taustaltaan ulkomaalaistaustaisten asukkaiden kasvu.
Vieraskielinen väestö kasvaa Suomessa puolella miljoonalla ihmisellä vuoteen 2040 mennessä. Maahanmuuttajataustaisten kuolleisuus on vähäistä, koska he ovat iältään nuorempia ja syntyvyyskin on suurempaa kuin kantaväestöllä. Vieraskielisiä on ennusteiden mukaan 20 vuoden päästä noin 900 000. Nyt heitä on noin 400 000.
Kaupungistumisessa väestö jatkaisi edelleen muuttamista suuriin kaupunkeihin. Suurten kaupunkien kehyskunnat ja maaseutumaiset kunnat ovat saaneet lisää asukkaita pandemian aikana. Ennusteessa oletetaan, että nämä muutokset jäisivät pysyviksi.