Suomessa jalostuksessa käytetään yhä vakavasti sairaita koiria

2 min 23.3.2022 YLE Uutisluokka

Jalostuksen valvonta on pitkälti alan omissa käsissä. Uuteen eläinten hyvinvointilakiin halutaan terveyskriteerejä, jotta sairaita koiria ei enää käytettäisi jalostuksessa.

Suomessa jalostetaan yhä eläinsuojelulainvastaisia koiria.

Esimerkiksi koirien lyttynaamat ja lyhyet kallot todettiin eläinsuojelulain vastaisiksi lähes pari vuotta sitten, mutta yhä tänä päivänä näitä koiria jalostetaan Suomessa. Laki kieltää Suomessa sellaisen eläinjalostuksen, josta voi aiheutua kärsimystä tai merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille.

Jalostusasiantuntija Katariina Mäki arvelee, että jalostajat tiedostavat koirien terveysongelmat, mutta koirien totutusta ulkonäöstä on vaikea luopua. Etenkin kansainväliseen näyttelytoimintaan tähtäävien koirien jalostuksessa paineet koiran ulkomuotoon tulevat ulkomailta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet