Suomi aikoo uusia jäänmurtokalustoaan

2 min 21.10.2019 YLE Uutisluokka

Satoja miljoonia vaativa investointipäätös on tarkoitus tehdä vielä tällä hallituskaudella. Valtio-omisteinen murtajayhtiö Arctia selvittää parhaillaan, mitkä aluksista on korvattava kokonaan uusilla ja mitkä niistä voitaisiin nykyaikaistaa.


Valtio-omisteisen murtajayhtiö Arctian kahdeksasta jäänmurtajasta vanhimmat ovat tulleet käyttöön jo 1950- ja 1970-luvuilla.

Jäänmurtajien apua tarvitsevat rahti- ja matkustajalaivat ovat vuosikymmenten aikana tulleet suuremmiksi, joten murtajiltakin vaaditaan nyt ja jatkossa enemmän.

Jatkossa tarvitaan muun muassa leveämpiä väyliä ja ilmastonmuutoksen on arvioitu lisäävän ahtojäitä. Myös alusten vaikutukset ympäristöön on säädösten kiristyessä huomioitava aiempaa tarkemmin.

– Laivat ovat leveämpiä ja laivojen konetehot ovat ympäristömääräysten myötä aiempaa heikompia, jolloin avustuksen tarve kasvaa, Arctian toimitusjohtaja Maunu Visuri sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet