Suomi haluaa pitää Nato-oven auki tulevaisuudessakin

2 min 11.1.2022 YLE Uutisluokka

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan Suomi on saanut aivan hiljattain Natolta takuut siitä, että sotilasliiton ovet pysyvät Suomelle avoimina tulevaisuudessakin.

Suomen turvallisuustilanne ei ole heikentynyt, vaikka Venäjä on lisännyt sotilaallista jännitystä Euroopassa, mutta Euroopan turvallisuuteen Venäjän uhittelulla on ollut vaikutusta, arvioi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).

– Suomen lähialueilla on rauhallista, ei mitään välitöntä uhkaa ole päällä. Mutta kun Euroopassa on jännitteitä, varsinkin Ukrainan ympärillä tällä hetkellä, niin kyllä sillä heijastusvaikutuksensa on koko Eurooppaan, Kaikkonen arvioi.

Venäjä on vaatinut Yhdysvalloilta ja Natolta niin sanottuja turvatakuita, eli takeita siitä, että Nato ei laajene itään. Tämä ei Kaikkosen mukaan vaikuta Suomen kuuluisaan “liikkumatilaan” tai valinnan mahdollisuuksiin Naton suuntaan. Kaikkosen mukaan siihen voidaan luottaa, että Naton ovat pysyvät jatkossakin Suomelle auki.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä