Susien määrä on kasvanut 30 vuotta – susihavainnot huolestuttavat vanhempia

6 min 8.12.2023 YLE Uutisluokka

Susien tiukka suojelu on kantanut hedelmää, sillä susikanta on kasvanut. Samalla suden ja ihmisen kohtaamiset ovat lisääntyneet.

Susipopulaatioiden kasvu painottuu voimakkaasti Lounais-Suomeen. Annukka Keräsen ja Jesse Tuomen viisihenkinen perhe asuu Laitilassa usean susireviirin lähellä.

– Sudet ovat tulleet liian lähelle ihmisasutusta. Ne alkavat tottua ihmisiin, Keränen linjaa.

Suomen noin 300 sutta on tämän vuoden aikana haavoittanut tai tappanut noin 500 lammasta ja 60 koiraa eri puolilla Suomea.

Susi on viimeksi tappanut ihmisen Suomessa tiettävästi 1800-luvun lopussa. Pohjois-Amerikassa suden tiedetään tappaneen kaksi ihmistä 2000-luvulla, Euroopassa taas ei yhtään.

– Tutkijat päätyivät toteamaan, että riski on niin lähellä nollaa, ettei sitä voi laskea, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola kertoo kansainvälisestä tutkimuksesta, jossa selvitettiin suden ihmisuhreja.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet