Talousosaaminen on kääntynyt laskuun – Joonatan Nsukami auttaa nuoria rahahuolien kanssa

2 min 31.5.2023 YLE Uutisluokka

18–29-vuotiaiden nuorten talousosaaminen on muita ikäryhmiä heikompaa. Tieto käy ilmi tuoreesta Vaasan yliopiston ja Pellervon taloustutkimuksen (PTT) toteuttamasta tutkimuksesta.

PTT:n tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen sanoo, että nuorten heikompi talousosaaminen johtuu perhetaustasta ja sosioekonomisesta asemasta.

– Selvästi näyttää siltä, että koulutetuissa perheissä lasten kanssa puhutaan enemmän raha-asioista ja sillä tavalla taloudellinen tietämys on korkeampaa kuin vähemmän koulutetuissa perheissä.

Myös yhteisötyöntekijänä Diakonissalaitoksen nuorten olohuoneella ja sivutoimisena yrittäjänä työskentelevä Joonatan Nsukami, 24, on työssään, että nuorilla ei mene hyvin taloudellisesti.

Nsukami muutti Kongosta Suomeen pakolaisena 6-vuotiaana. Hän kasvoi lastenkodissa Koti Ilolassa Sipoossa. Nsukami alkoi säästää rahaa jo ala-asteen nelosluokalla. Hän sai lastenkodissa viikkorahaa viisi euroa.

Nsukami säästi pitkään noin 500 euroa kuussa. Viime vuonna hän osti 30 neliöisen kattohuoneiston Kalliosta.

– Loppujen lopuksi monella nuorella saattaa haasteena olla sekin, ettei ole niitä paikkoja, mistä oppisi näitä (talous)asioita, Nsukami sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet