Tekoäly vei yhdysvaltalaisnäyttelijä Paulilta äänen ja työt

2 min 3.9.2024 YLE Uutisluokka

Näyttelijä vie tekoäly-yhtiön oikeuteen äänensä luvattomasta käytöstä.

Paul Skye Lehrman on ammatiltaan ääninäyttelijä ja myynyt vuosien ajan ääntään mainoksiin. 

Eräänä päivänä Lehrman huomasi podcastia kuunnellessaan siinä esiintyvän botin puhuvan hänen äänellään. Yksi hänen aiemmista asiakkaistaan oli käyttänyt hänen puhettaan tekoälyn kouluttamiseen.

Ääninäyttelijät vaativat nyt ryhmäkanteessa tekoäly-yhtiöltä miljoonakorvauksia ja hakevat mukaan muita, joita asia koskee.

Lehrman itse sanoo töiden määrän romahtaneen muutamassa vuodessa jopa 70 prosenttia. Hän epäilee sen johtuvan siitä, että markkinoilla on klooni hänen äänestään – ja toisaalta myös kiristyneestä kilpailusta.

– Tekoälykloonit kisaavat tänään samoista töistä ihmisten kanssa, Lehrman sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet