Tove Janssonin näyttely ihastuttaa Pariisissa – muut teokset ovat jääneet usein muumien varjoon

2 min 19.10.2023 YLE Uutisluokka

Pariisissa auennut Tove Janssonin tuotantoa esittelevä näyttely on herättänyt runsaasti kansainvälistä kiinnostusta. Kolmikerroksisessa näyttelyssä on esillä Tove Janssonin maalauksia, piirroksia ja kirjoituksia 1920-luvulta 1980-luvulle. Osa teoksista on esillä ensimmäistä kertaa.

Näyttelyn kuraattori Sini Rinne-Kanto muistuttaa Janssonin olleen radikaali ja itsenäinen nainen, joka toimi yhteiskunnan odotuksia vastaan.

– Tove teki useita rohkeita valintoja. Hän ei esimerkiksi hankkinut lapsia tai mennyt naimisiin ja eli parisuhteessa naisen kanssa, mikä oli Suomessa kiellettyä 1970-luvun alkuun saakka, Rinne-Kanto sanoo.

Pariisi oli Tove Janssonille muutakin, kuin pelkkä opiskelupaikka. Kaupunki edusti hänelle myös vapautta. Hän nautti suurkaupungin suvaitsevaisesta ilmapiiristä ja käytti Seinen eteläpuoleen viittaavaa ”vasen ranta” -sanaparia kiertoilmaisuna homoseksuaalisuudelle.

Toisaalta Janssonin taiteellista tuotantoa tunnetaan Ranskassa ja muualla Keski-Euroopassa yhä varsin kapeasti. Se on yksi syy siihen, miksi uusi näyttely on haluttu pystyttää nimenomaan Pariisiin.

– Muumit ovat maailmanlaajuisesti erittäin tunnettuja ja Toven muu taiteellinen puoli on hieman kärsinyt siitä. Hänen muut teoksensa ovat jääneet ikään kuin muumien varjoon, Moomin Characters-yhtiön kehitysjohtaja, Tove Janssonille sukua oleva Thomas Zambra toteaa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet