Turun puukotukset järkyttävät suomalaisia – poliisi tutkii terrorismitekona

5 min 21.8.2017 YLE Uutisluokka

Mies puukotti perjantaina kello neljän jälkeen kymmentä ihmistä Turun keskustassa Kauppatorilla ja Puutorilla. Puukotuksen seurauksena kuoli kaksi naista. Poliisi sai epäillyn tekijän kiinni nopeasti. Tragedia on järkyttänyt suomalaisia laajasti.


HUOMIOI! Videossa kerrotaan tapauksen yksityiskohdista. Opettajan kannattaa katsoa video etukäteen ja varmistaa, sopiiko video opettamalleen ikäryhmälle.


Poliisi tutkii tekoja terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä. Poliisi otti epäillyn tekijän kiinni ampumalla häntä jalkaan. Epäilty vietiin sairaalahoitoon.

Poliisi on kertonut, että epäilty on 18-vuotias Marokon kansalainen. Hän on ollut turvapaikkaprosessissa Suomessa. Mies on saapunut Suomeen viime vuonna ja asunut vastaanottokeskuksessa. Pääepäillyn lisäksi pidätettynä on ollut myös muita.

Poliisi on nostanut valmiuttaan, mutta rauhoittelee, ettei korkeaa turvallisuusuhkaa ole. Suojelupoliisi ei nostanut terrorismin uhka-arviotaan puukotusten jälkeen. Epäilty ei ole ollut terrorismintorjunnan erityisseurannassa.

Päivää ennen Turun puukotuksia tapahtui terrori-iskuja Espanjassa. Pakettiauto ajoi torstaina illansuussa väkijoukkoon turistien suosimalla Las Ramblasin ostos- ja ravintola-alueella Barcelonassa. Noin kahdeksan tuntia myöhemmin henkilöauto ajoi päin jalankulkijoita Cambrilsissa 120 kilometriä Barcelonan eteläpuolella.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet