Turun puukotusten oikeuskäsittely alkoi Turun vankilassa

2 min 11.4.2018 YLE Uutisluokka

Syyttäjä vaatii 23-vuotiaalle miehelle rangaistusta terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista. Puolustus kiistää syytteet, mutta puukottaja itse on sitä mieltä, että hän on terroristi.

Marokkolaista Abderrahman Bouananea syytetään kahdesta terroristisesta tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta samassa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Puukottajan epäillään toimineen terroristisessa tarkoituksessa siten, että hänen tarkoituksenaan on ollut aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa.

Turun puukotuksissa elokuussa kuoli kaksi ja haavoittui kahdeksan ihmistä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet