Tutkijan mukaan epätäydellistä lausuntaa ei kannata hävetä – rallienglannista on syytä olla ylpeä

2 min 29.10.2022 YLE Uutisluokka

Suomalaiset ovat paljon tekemisissä englannin kielen kanssa median ja populaarikulttuurin kautta. Silti englannin puhuminen aiheuttaa monelle paineita ja nolostumisen tunteita.

Väitöskirjatutkija Henna Paakki Helsingin yliopiston kielentutkimuksen tohtoriohjelmasta tunnistaa ilmiön ja kertoo sen olevan hyvin yleinen.

Paakin mukaan suomalaisilla on hyvä passiivinen kielitaito, eli me ymmärrämme englannin kieltä melko hyvin. Ongelmaksi muodostuu se, että käytännön kokemusta itse puhumisesta vapaassa kanssakäymisessä on vähän.

– Se johtaa siihen, että odotukset ovat kovat. Passiivinen kielitaito ja käytännön puhumisen taito ovat siis epätasapainossa ja se luo paineita, Paakki kertoo.

Paakki huomauttaa, että nuorilla saattaa olla jopa enemmän paineita kuin ikäihmisillä. Monesti nimittäin ajatellaan, että kyllähän nyt nuoret ainakin osaavat puhua englantia.

– Nuorillakin voi olla pelkoja tai noloutta liittyen puhumiseen. Nuori ikä ei välttämättä tarkoita, että olisi englannin kielen puhumisen mestari. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet