Tuulivoimaa rakentuu Suomeen vauhdilla – tutkimusjohtaja puhuu jo omavaraisuudesta sähkön suhteen

2 min 16.1.2023 YLE Uutisluokka

Tuulivoimaa rakentuu Suomeen niin vauhdikkaasti, että lähivuosina sähköä tuotetaan Suomessa reilusti yli oman tarpeen. Omavaraisuus saavutetaan jo tänä tai ensi vuonna.

– Sähkötulva tulee lähivuosina. Olemme jo nyt lähes omavaraisia ja kun saadaan Olkiluoto 3 -ydinvoimala vielä pörisemään, mennään jo vientipuolelle. Sen jälkeen tuulivoimaa ja aurinkovoimaa tullaan rakentamaan niin paljon, että meillä tuotetaan sähköä paljon enemmän kuin itse kulutetaan, sanoo energiajärjestelmät -tiedekunnan tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen LUT-yliopistosta Lappeenrannasta.

Sähkötulva ei varsinaisesti vyöry Suomeen mistään, vaan suomalaiset tekevät sen itse. Kyse on sähköntuotannon voimakkaasta kasvusta nyt ja lähivuosina. Fingrid arvioi, että sähköntuotannon kokonaismäärä voi kivuta jopa 140 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä, kun se viime vuonna oli 82 terawattituntia nettotuonti mukaanlukien.

Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen on puheissaan varovaisempi, mutta hänkin veikkaa ajastaan palattavan aika lähelle sitä, mihin aiemmin on totuttu.

– Nyt mennään jo selkeästi alhaisempiin lukemiin. Varmaan alle 10 sentin hintaa on keväällä. Ensi talvi on vielä osittain kysymysmerkki johtuen siitä, miten Eurooppa tästä toipuu, Ruusunen kertoo.

Pohjoismaiden riippuvuus Keski-Euroopan sähkömarkkinasta on kuitenkin vähenemässä.

– Futuurit ennustavat, että Pohjoismaat alkavat erkaantua korkeammasta eurooppalaisesta sähkönhinnasta vähitellen, koska meille tulee tänne lisää sähköntuotantoa, Ruusunen sanoo.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet