Uuden EU-direktiivin on määrä tasata sukupuolten välisiä palkkaeroja

2 min 4.4.2023 YLE Uutisluokka

EU-direktiivi auttaa tilkitsemään sukupuolten välistä palkkakuilua. Jatkossa esimerkiksi palkka on kerrottava ennen työhaastattelua, jotta palkkatoiveissaan vaatimaton ei jää jo kättelyssä muista jälkeen.

Jatkossa työnantajien on kerrottava jo ennen palkkaneuvotteluja, mikä on kyseisen tehtävän palkkataso tai millaiselle vaihteluvälille se asettuu. Käytännössä tämä tarkoittanee, että palkka tulee entistä useammin näkymään jo työpaikkailmoituksessa.

Jos työntekijä epäilee kokevansa palkkasyrjintää, hänellä on jatkossa oikeus saada tietoonsa samaa tai samanarvoista työtä tekevien työntekijöiden keskipalkat sukupuolen mukaan eriteltynä.

Lisäksi työnantajilta edellytetään raportointia palkkaeroista sukupuolittain jaoteltuna – vaikka kukaan sitä ei erikseen kysyisikään.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet