Uuden sivistyskatsauksen mukaan suomalaiset ovat kaukana maailman koulutetuimmasta kansasta

3 min 16.1.2023 YLE Uutisluokka

Opetus- ja kulttuuriministeriön sivistyskatsauksen mukaan koulutustaso ja oppimistulokset ovat Suomessa jo pitkään hiipuneet. Sosiaalinen tausta vaikuttaa yhä enemmän osaamiseen ja koulutukseen. Suomen koulutustaso arvioitiin katsauksessa Chilen ja Turkin väliin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuore sivistyskatsaus piirtää karun kuvan osaamisen ja koulutustason kehityksestä viime vuosikymmeninä.

– Me emme ole enää se koulutetuin kansakunta. Meidän nuoremme eivät enää ole niitä osaavimpia. Voi ajatella, että pitäisi tehdä isoja ja aika radikaaleja muutoksia, sanoo opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkkö Anita Lehikoinen.

Vaikka Suomen nuorten oppimistulokset ovat yhä hyviä monissa kansainvälisissä vertailuissa, oppimistulosten lasku on Suomessa ollut poikkeuksellisen nopeaa.

– Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mistä tekijöistä lasku johtuu. Totta kai se myös herättää kysymyksiä siitä, kuinka hyvin ymmärrämme, mitkä tekijät ovat johtaneet siihen, että alun perin tulokset ovat olleet niin hyviä, sanoo raportin kirjoittaja, neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet