Uusi raportti luo hälyttävän kuvan ilmastonmuutoksen vaikutuksista

4 min 16.8.2021 YLE Uutisluokka

Ihmisen toiminta on muuttanut ilmastoa paljon enemmän kuin aiemmin on ennustettu. Uuden ilmastoraportin mukaan lämpötilan nousu on edelleen mahdollista pysäyttää turvallisena pidettyyn 1,5 asteen rajaan, mutta se vaatii välittömiä toimia.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat havaittavissa kaikilla alueilla maapallolla, toteaa tuhansista tutkijoista koostuva ilmastonmuutosta seuraava hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC. Ilmasto on lämmennyt odotettua nopeammin.

– 1,5 asteen lämpötilan nousu olisi ihmisten hyvinvoinnin kannalta vielä siedettävä vaihtoehto, mutta vaikuttaa siltä että olemme menossa kohti 2–3 asteen lämpenemistä, toteaa Maailman ilmatieteenjärjestön pääsihteeri Petteri Taalas IPCC:n tänään pidetyssä tiedotustilasuudessa.

Tutkijoiden mukaan ilmaston lämpeneminen on käynnistänyt jo monia prosesseja, joiden pysäyttäminen tai hidastaminen vie satoja tai tuhansia vuosia. Tällainen muutos on esimerkiksi valtamerien vedenpinnan nousu.

Kasvihuonekaasujen lisääntymisen seurauksena maapallon ilmakehä ja meret ovat lämmenneet, jään ja lumen määrä on vähentynyt, veden kiertokulussa on havaittu muutoksia ja sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet sekä laajentuneet uusille alueille.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet