Uusi Tähtien sota -osa veti fanit elokuviin jo aamulla

2 min 17.12.2015 YLE Uutisluokka

Kauan odotettu uusi Tähtien sota -elokuva on tullut elokuvateattereihin. Järjestyksessä seitsemäs osa on tehty alkuperäisen trilogian hengessä. Uuden trilogian aloittavan Star Wars: The Force Awakens -elokuvan juoni pidettiin tiukasti salassa ennen ensimmäisiä näytöksiä. Yle Uutiset kävi katsomassa ensimmäisen näytöksen fanien kanssa.

Tähtien sota -elokuvasarjan seitsemäs osa nähdään Suomessa maan historian laajimmalla levityksellä. Näytöksiä on pyöritetty teattereissa keskiviikkoaamusta alkaen. Ensi-iltaviikolle on myyty kaikkiaan noin 75 000 lippua ennakkoon, ja elokuvasta odotetaan kassamagneettia. The Force Awakens aloittaa uuden trilogian George Lucasin luomaan elokuvasarjaan. Alkuperäinen Tähtien sota -elokuva ilmestyi vuonna 1977. Jedin paluu päätti ensimmäisen Tähtien sota -trilogian. Nyt ensi-iltaan tulleen elokuvan tapahtumat sijoittuvat 30 vuotta Jedin paluun jälkeiseen aikaan.

Tähtien sota -elokuvat ovat jättäneet jälkensä elokuvan ja koko populaarikulttuurin historiaan. Elokuviin liittyy runsaasti oheistuotteita, kuten leluina käytettäviä valomiekkoja. Myös jediritarit ja lausahdus ”May the Force be with you” eli ”Olkoon Voima kanssasi” ovat tunnettuja käsitteitä maailman ympäri. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet