Uusi tutkimus kumoaa salaliittoteoriat: Estonia-laiva ei ollut merikelpoinen

3 min 25.1.2023 YLE Uutisluokka

Viron, Ruotsin ja Suomen onnettomuustutkintaviranomaiset kertoivat maanantaina uuden Estonia-tutkimuksen alustavia tuloksia. Tutkimuksessa todettiin, että alus ei ollut merikelpoinen. 

Viron onnettomuustutkintakeskuksen (OJK) johtaja Rene Arikas kertoi tiedotustilaisuudessa, että Estonia ei vaikuttaisi törmänneen toiseen alukseen tai esineeseen. Räjähdyksestäkään ei ole merkkejä.

Arikasen mukaan laivaa ei oltu tarkastettu oikeaoppisesti eikä siksi ollut merikelpoinen.

Ruotsin Onnettomuustutkintakeskuksen (SHK) apulaispääjohtaja Jonas Bäckstrand kertoi, että termi "merikelpoinen" on muuttunut 28 vuodessa. Hän huomauttaa, ettei tutkimusryhmän tai tutkimusten tarkoitus ole syyttää onnettomuudesta mitään tahoa.

Estonia upposi 28. syyskuuta 1994. Tallinnasta Tukholmaan matkalla olleen aluksen 989 matkustajasta ja miehistöstä menehtyi 852. Estonialla hukkui suurimmaksi osaksi Ruotsin ja Viron kansalaisia: 501 ruotsalaista ja 280 virolaisia. Suomen kansalaisia kuoli 10. Kolme onnistuttiin pelastamaan.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet