Vaaliehdokkaita etsitään verkossa ja toreilla – Vantaalla äänestysinto on kuopassa

3 min 21.3.2023 YLE Uutisluokka

Sopivaa ehdokasta etsitään nyt vaalikentiltä ja verkosta. Osa äänestäjistä pitää kasvokkain kohtaamista yhä tärkeänä, mutta toiset taas pohtivat käyttävätkö ensinkään äänioikeuttaan. Varsinkin nuorten ja maahanmuuttajien viime vuosien alhainen äänestysaktiivisuus on huolettanut osaa kuntia.

Kasvokkain kohtaaminen on edelleen tärkeää osalle äänestäjistä. Tutkija Markku Jokisipilän mukaan ehdokkaan persoona on tärkeä äänestäjille. Myös sosiaalisen median merkitys kasvaa jatkuvasti. Se ei Jokisipilän mielestä vähennä perinteisen jalkatyön merkitystä.

– Paras kampanja on sopiva yhdistelmä näitä molempia, mutta toki on ehdokkaita, jotka ovat tulleet valituiksi vain somessa kampanjoimalla.

Vantaalla ehdokkaiden kampanjat eivät ole tehonneet toivotulla tavalla. Nuorten äänestysinto romahti vuosi sitten, ja se asetti kaupungin jumbosijalle äänestysaktiivisuudessa. Nyt Vantaa yrittää houkutella nuoret uurnille.

Hakunilan ostarilla parturissa istuva paikallinen seurakunta-aktiivi Emil Hamström, 18, sanoo tietävänsä seurakuntavaaleista, miksi nuoret eivät alueella äänestä.

– Nuoret eivät saa tietoa. Ei tiedetä, missä on äänestyspaikkoja, ja sitten se, että ei vain jaksa äänestää. Jos ei ole ketään kiinnostavaa tuttua, eivät he jaksa mennä äänestämään.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet