Vaalikampanjoiden velkapuhe on "harhaanjohtavaa", sanovat asiantuntijat

2 min 28.3.2023 YLE Uutisluokka

Valtionvelka pelottaa suomalaisia. Ylen teettämän kyselyn mukaan se huolestuttaa suomalaisia jo yhtä paljon kuin ilmastonmuutos. Suomen taloudella on edessään haasteita ja sopeutusta tarvitaan, mutta asiantuntijat toppuuttelevat velkapelkoja.

Valtion nuorisoneuvoston mukaan yli puolet 18–29-vuotiaista on sitä mieltä, että valtionvelka on saatava pikaisesti kuriin – ”riippumatta siitä, millaisia etujen ja hyvinvoinnin leikkauksia siitä kansalaisille seuraa”.

Eduskuntavaaleistakin näyttää tulevan velkavaalit. Poliitikkojen puheista saa käsityksen, että elämme kriisissä.

– Keskustelu on hiukan ylimitoitettua, ehkä voisin sanoa, että hysteeristä, sanoo Helsingin yliopiston mikrotaloustieteen professori Hannu Vartiainen.

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun professori Mikko Puhakka ei anna pisteitä Suomen velkakeskustelulle. Hänen mukaansa keskustelu on epätäsmällistä ja sen seurauksena harhaanjohtavaa.

– Pitäisi keskittyä katsomaan velan suhdetta kokonaistuotantoon eikä pelotella ihmisiä miljardisummilla.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet