Väestö vanhenee pikkukunnissa, mutta Uurainen on poikkeus – suurin ikäluokka ovat 14-vuotiaat

2 min 29.2.2024 YLE Uutisluokka

Jyväskylän luoteispuolella sijaitseva Uurainen on yksi harvoista pikkukunnista, joissa väestö kasvaa luonnollisesti.

Kaikkiaan Suomessa on 309 kuntaa, niistä vain 31:ssä väestö kasvaa luonnollisesti. Tällä tarkoitetaan sitä, että kuntaan syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee.

Yksi harvoista pienistä luonnollisen kasvun kunnista on Uurainen Keski-Suomessa. Koko maassa suurin ikäluokka on viime vuonna 33 vuotta täyttäneet, Uuraisilla puolestaan 14 vuotta täyttäneet. Heitä on kaikkiaan 73 ja he käyvät koulussa kahdeksatta luokkaa.

Lila Lampinen on Uuraisten suurinta ikäluokkaa. Kavereiden kanssa hän harrastaa ulkoilua ja liikuntaa. Yksi suosikkipaikoista on uusi urheilukenttä.

– Tämä on tosi hyvä paikka asua. Saa tehdä kaikkea sitä, mitä tykkään tehdä, Lampinen kertoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet