Väkivalta näkyy nuorten arjessa – yläkoululaiset kertovat todistamistaan tappeluista

2 min 13.9.2022 YLE Uutisluokka

Alaikäisten ja varsinkin alle 15-vuotiaiden tekemät rikokset ovat lisääntyneet viime vuosina Suomessa. Eniten nuorten tekemiä pahoinpitelyjä on Vaasassa ja Seinäjoella, kun lukuja suhteutetaan väkilukuun.

Viisi nuorta potkii ja lyö yhtä maassa makaavaa sekä huutaa hänelle.

Tämä on yksi tilanteista, joita yläkoululainen Saana Tuononen on kotikaupungissaan Vaasassa todistanut.

Tuonosen mukaan väkivaltaa on välillä todella paljon. Koulutoveri Helmi Uusi-Ranta arvioi, että sitä on jonkin verran enemmän kuin ennen.

– Ei aina tiedä, onko se sellaista leikkimistä vai ihan totista.

Tilastojen mukaan alle 15-vuotiaiden tekemät pahoinpitelyt lisääntyivät viime vuonna Suomessa yli 23 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvua oli myös 15–17-vuotiaiden tekemissä pahoinpitelyissä, mutta sitä vanhemmissa ikäluokissa määrä on pysynyt ennallaan tai vähentynyt.

Tänä syksynä Onkilahden koulun rehtorina Vaasassa aloittanut Jari Jaskari on hallinnoinut aiemmin 30 peruskoulua Seinäjoella. Nuorten väkivalta on hänen mukaansa selvästi lisääntynyt koulujen arjessa.

– Se näkyy väkivaltaisena käyttäytymisenä. Se voi olla tönimistä, potkimista ja joskus vielä järeämpääkin toimintaa, Jaskari sanoo.

Jaskari arvelee, että nuorten käytöstä on muuttanut sosiaalinen media.

– Nuoret ovat paljon TikTokissa, Snapchatissa ja muissa palveluissa. Sieltä otetaan mallia eikä välttämättä ajatella, mitä tästä seuraa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet