Välivuoden suosio kasvaa vuosi vuodelta

2 min 26.8.2019 YLE Uutisluokka

Jopa 30 prosenttia nuorista aikoo pitää välivuoden lukion jälkeen. Näin on siitäkin huolimatta, että edellisen hallituksen tavoitteena oli saada nuoret nopeammin opiskelemaan ja työelämään. Turussa järjestetyillä Fiksu välivuosi -messuilla nuorille tarjottiin vaihtoehtoja joutenololle.


 

Välivuosi putoaa useimmille syliin pakosta, mutta paljon on niitäkin, jotka valitsevat välivuoden omasta tahdostaan. Suosion kasvu heijastelee arvomuutosta. ”Oman juttunsa” löytäminen on nuorille yhä tärkeämpää. Erityisen suosittu välivuosi on tyttöjen keskuudessa.

Kansantalouden näkökulmasta välivuodet eivät kuulosta hyvältä idealta, mutta Fiksu välivuosi -tapahtuman järjestäjät eivät näe ristiriitaa siinä, että nuoria ohjataan hyödyntämään välivuotensa.

- Aika monella on suunnitelma. Lähdetään töihin tai tehdään avoimessa korkeakoulussa opintoja. Lähdetään ulkomaille vaihtoon, harjoitteluun tai au pairiksi, sanoo koordinaattori Sanna Kankaanpää Turun Ohjaamosta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet