Vanhemmat kokevat paineita sivistää lapsiaan – näin lapset ajattelevat sivistyksestä

2 min 17.11.2023 YLE Uutisluokka

Yhä useampi vertaa vanhemmuuttaan kiiltokuviin, joita esimerkiksi media tai mielikuvat täydellisestä vanhemmuudesta luovat. Yhdeksi vertailukohteeksi on muodostunut se, kuinka vanhempi osaa kasvattaa lapsensa yleissivistystä.

Yle kysyi verkkosivuillaan lokakuussa, kokevatko kasvattajat paineita lapsensa sivistämisessä ja jos niin millaisia. Kyselyyn tuli yli sata vastausta. Osa vastaajista koki, että paineita lapsen kasvatukseen ja sivistämiseen tulee koko ajan ja joka puolelta.

Samaa tarinaa kertovat myös yhteydenotot Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainpuhelimen palveluihin. Suuntaus on ollut koko 2000-luvun sama.

– Meille tulevissa yhteydenotoissa tulee esille aika paljon sekä vanhempien itsensä asettamia sisäisiä paineita, mutta myös valtava määrä ulkoisia paineita esimerkiksi sosiaalisesta mediasta, MLL:n vastaava asiantuntija Anna Weckström sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet