Vapaaehtoiset uurastavat pelastustöissä Turkissa – kritiikki hallinnon hitautta kohtaan yltyy

6 min 10.2.2023 YLE Uutisluokka

Turkin oppositio ja kansalaiset ovat turhautuneet presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinnon järjestämän avun hitauteen katastrofialueille. Turkin järistysalueella näkyy paljon vapaaehtoisten organisoimaa pelastustoimintaa, mutta aika on auttajia vastaan.

Ylen ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen on parhaillaan Turkissa, jossa pelastustyöt jatkuvat alkuviikon maanjäristysten jäljiltä epätoivoisena. Ainakin 11 700 ihmistä on saanut surmansa järistyksissä, joiden vaikutukset tuntuivat sekä Turkin että Syyrian puolella.

Kankkonen on tänään vieraillut İskenderun-nimisessä satamakaupungissa noin 200 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta Gaziantepista. Kankkonen kertoo, että paikan päällä İskenderunissa on liikkeellä paljon erilaista kalustoa, kuten rakennusfirmojen nostureita, jotka auttavat raivauksessa. Ihmiset vaikuttavat organisoineen apua paikalle itse.

Kankkosen mukaan monet hänen jututtamansa paikalliset ovat olleet tyytymättömiä pelastustoimien hitauteen. Osa on sanonut, että ensimmäiset auttajat ovat saapuneet vasta tänään keskiviikkona, kaksi päivää järistysten jälkeen.

– Yleinen mielikuva ihmisillä on, että apu olisi saapunut paikalle hitaanlaisesti, Kankkonen summaa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet