Venäjä määräsi 300 000 reserviläistä mukaan sotatoimiin – siirto rintamalle vie kuukausia

5 min 23.9.2022 YLE Uutisluokka

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti välittömästi alkavasta osittaisesta liikekannallepanosta, jossa Venäjä määrää 300 000 armeijan käynyttä taisteluvalmiuteen. Asiantuntija-arvion mukaan kerrotun sotilasmäärän saaminen rintamalle on epätodennäköistä, ja vie joka tapauksessa paljon aikaa ja rahaa. 

Liikekannallepano on jo käynnistetty, mutta sen toteutuminen vie todennäköisesti kuukausia.

– Sotilaat pitää ensin kutsua palvelukseen, lähettää yksikköön, kouluttaa, varustaa, viedä operaatioalueelle ja niin edelleen. Ei siellä Ukrainassa ole huomenna reserviläisiä rivissä, Maanpuolustuskorkeakoulun everstiluutnantti Simo Pesu sanoo.

Ketä tahansa venäläistä ei käsketä kotoaan rintamalle. Ensisijaisesti rintamalle kutsutaan perusterveitä henkilöitä, joilla on jo sotilaallista osaamista. Sotilaita ei tavallisesti oteta Pietarin ja Moskovan alueelta, jottei yleinen mielipide kaupungeissa kääntyisi sotaa vastaan. Tähän asti sotaa on käyty enimmäkseen syrjäseuduilta rekrytoiduilla taistelijoilla ja vähemmistökansalaisilla.

Rintamalle pakotettavien sotilaiden taistelumotivaatio arvioidaan matalaksi. Jo aiemmin Venäjällä hyväksyttiin laki, jonka nojalla kansalaisia voidaan rangaista karkuruudesta, antautumisesta tai aseistakieltäytymisestä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet